LanaKortie Politiikan sivuja

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilän hallitus

Kokoomuksessa miehet vievät ja naiset seuraavat

Millä puolueista ei ole sadan vuoden historiansa aikana ollut yhtään naista puheenjohtajana? Vastaus on Kokoomus, joka on paljon nuorempien Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden ohella ainoa puolue, jolla naispuheenjohtajaa ei ole ollut. Mistä tämä kertoo?

Tämä tuli mieleeni katsellessani kuinka Kokoomuksen naiskansanedustajia laitettiin kuriin ja herran nuhteeseen niin, ettei yksikään uskaltanut äänestää epäluottamuslauseen puolesta ja tyytyi poissaoloon rangaistuksien pelossa.

Hallitus jolle kaikki on kauppatavaraa - arvot vain ahneuden tiellä

Tarkoitus pyhittää keinot - näin kuvailtiin Sipilän johtamisfilosofiaa kauden alussa. Tänään se sai viimeistään vahvistuksen irvokkaassa näytelmässä, missä äänestettiin hallituspuolueiden voimin ulkoministeri Soinille luottamus. Sipilän ja Orpon kertoessa kuinka suuremman hyvän vuoksi täytyy tehdä ikäviäkin päätöksiä olla tekopyhyyden ytimessä heittäen etiikka ja moraali romukoppaan pois ahneuden tieltä. Teot ratkaisevat eivätkä sanat.

Onko Soini luvannut muuttaa tapojaan vai ei - ristiriitaista viestiä?

Sipilä on kertonut julkisuuteen, että Timo Soini on hänelle luvannut muuttaa toimintatapojaan ja Iltalehti kertoo seuraavaa:

"Viimeksi eilen keskustelimme siitä, että on selvä, että tässä voi syntyä väärinkäsityksiä ja kun voi syntyä väärinkäsityksiä, toimintaa pitää korjata. Soini näin eilen lupasi ja lupasi myöskin ottaa hyvin vakavasti sen, mitä oikeuskansleri sanoi ja minulle riittää se."

Tulevissa hallitusneuvotteluissa sovittava AV-alan tuotantokannustimesta

Business Finland on julkistanut väliarviointinsa AV-tuotantokannustimesta, joka saatiin lopulta luotua Suomeen Juha Sipilän hallituksen toimesta. Suomi oli ennen hallituskauden alkua pahalla takamatkalla AV-tuotantojen kanssa, koska kaikilla kilpailijamaillamme oli omat järjestelmänsä tuotantojen tukemiseen.

Irtisanomislaki on turha

Alkaako nyt Suomessakin vaihtoehtoisten faktojen aika?

Olen sitä mieltä, että suunniteltu "irtisanomislaki" on kummallekin osapuolelle virheellisiin luuloihin perustuva riidan aihe. Miten on mahdollista, että lakia suunnitteleva hallitus ei ole selvittänyt niitä todellisia keinoja, joilla pienyrittäjä välttyy rekrytoimasta yritykseensä sopimatonta työntekijää. Nyt kiistellään vain siitä, miten sen sopimattoman työntekijän saisi pois. 

Tavaraviennin tuijottaminen johtaa harhaan - palveluvienti pelastanut Suomen

Suomen pelastajana Nokian romahduksen jälkeen on ollut palveluviennin kasvu, mutta edelleen tuijotetaan jatkuvasti vain tavaravientiä, jolloin perinteisen teollisuus saa jatkuvasti suhteettoman merkityksen talouden arvioinneissa. 2017 tavaraviennin arvo oli 59,6 miljardia, samana vuonna palveluviennin arvo oli jo 26,3 miljardia eli kokonaisviennistä palveluiden lähes aina unohtuva osuus on jo lähes kolmannes.

Herrojen on hyvä saikutella

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto jää kohujen täytteisen vuoden jälkeen sairauslomalle uupumuksen takia. Aalto palasi vastikään kansanedustajan kesälomalta, joka yleensä ajoittuu noin 1.7.–8.9 väliselle ajalle.

Aalto saikin pian tukea työministeri Jari Lindströmiltä, joka on useampaan kertaan eri medioissa kertonut omasta uupumuksestaan. Kenellekään mediaa seuraavalle ei ole jäänyt näkemättä tai kuulematta Lindströmin kertomukset uupumuksesta. Onneksi kuitenkin voimat riittivät viemään maaliin kilpailukykysopimuksen ja aktiivimallin.

Terveystiedosta kauppatavaraa - Sitran Isaacukseen laitettu 10 miljoonaa euroa

Kaiken sotehässäkän taustalla eduskunnassa on käsittelyssä ns toisiolaki, joka mahdollistaisi kerätyn kansalaisten terveystiedon luovuttamisen erilaisiin tarkoituksiin. Tietoviikon mukaan hallitus uskoo, että potilastiedot voisivat olla Suomelle melkoinen rahasampo, sillä dataa voitaisiin hyödyntää kaupallisten keksintöjen tekemisessä. Tämän povataan tuottavan tuhdin rahavirran yritysten kassoihin.

Tietojen käytön mahdollistava toisiolaki käsittelyssä

Sipilän ja Mykkäsen varasuunnitelma irakilaisille

1. Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ideoimasta irakilaisten passidelegaatiosta.

 

2. Pidän erikoisena, että Sipilän hallitus neuvotteli Irakin hallituksen kanssa irakilaisten Suomeen jäämisen keinoista.

 

3. Hallitus keskittyy vääriin asioihin. Laittomasti saapuneille irakilaisille tarjotaan varasuunnitelma Suomessa pysymiseksi, vaikka pitäisi keskittyä lähettämään heidät takaisin Irakiin.

 

Olipa yllätys: Ruokaviraston pääjohtajaksi Maaseutuviraston ylijohtaja

Keskustan ajaman Ruokaviraston, jonne yhdistetään Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskuksesta, pääjohtajaksi on valittu Maasuetuviraston nykyinen ylijohtaja. Tämä sinetöi Keskustan tavoitteet alistaa elintarviketurvallisuusasiat sekä tuotantoeläinten valvonta maaseutupolitiikalle.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä